Säätiöpäivää vietetään vuosittain 1. lokakuuta tuomaan esille säätiöiden tärkeää panosta Euroopassa. Säätiöillä on merkittävä rooli monilla eri aloilla, kuten koulutuksessa, kulttuurissa, tieteessä ja sosiaalisissa hankkeissa, ja niiden työ vaikuttaa ihmisten elämään myönteisellä tavalla.
August Ludvig Hartwallin säätiön tavoitteena on tukea perheitä ja yksilöitä, jotka tarvitsevat apua sosiaalisten, terveydellisten, ikääntymiseen liittyvien tai muiden odottamattomien syiden vuoksi. Lisäksi säätiö edistää ympäristöhankkeita ja yrittäjyyttä, keskittyen pitkäaikaisiin ja kestäviin toimenpiteisiin.

Historiamme:
August Ludvig Hartwall otti vuonna 1865 johdon isänsä, Victor Hartwallin, perustamasta kivennäisvesi tehtaasta, joka oli aloittanut toimintansa Helsingissä vuonna 1836. Yhdistämällä innovaatioita ja yrittäjyyttä August Ludvig onnistui saamaan toiminnan kukoistamaan. Hän kehitti muun muassa limonadin tuotantoa ja perusti vesi kioskien verkoston Helsinkiin. Liiketoiminnan lisäksi hän oli lämmin ja antelias henkilö, joka oli aktiivinen useissa yhdistyksissä ja oli Helsingin vapaaehtoisen palokunnan ja ”Polttopuita köyhille” -yhdistyksen perustajajäsen.
Hartwallin perheen hyväntekeväisyyden perinne on jatkunut sukupolvien ajan. Vuonna 2014 August Ludvig Hartwallin jälkeläiset perustivat hänen nimeään kantavan säätiön mahdollistamaan ja tehostamaan perheen hyväntekeväisyystyötä. Säätiö haluaa toiminnallaan kunnioittaa aiempien sukupolvien filantrooppista työtä ja samalla inspiroida tulevia sukupolvia työskentelemään yhdessä.