August Ludvig Hartwallin säätiön perustamisasiakirja allekirjoitettiin 4.2.2014 ja säätiö käynnisti toimintansa samana keväänä.
Mitä on tapahtunut perustamisen jälkeen – ja mitä tapahtuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?
Hartwall-perheelle hyväntekeväisyys on aina ollut tärkeää. Jo silloin, kun Hartwall-suvun toimintaa johti perheneuvosto, hyväntekeväisyys oli tärkeä osa neuvoston toimintaa. Ajatus säätiön perustamisesta syntyi kuitenkin varhain tavoitteena rakentaa hyväntekeväisyystoiminta, joka kantaisi pitkälle.
Kun August Ludvig Hartwallin säätiö perustettiin vuonna 2014, oli selvää, että säätiö halusi saada perheen mukaan ja rakentaa sukupolvien yli kestävää toimintaa. – Tavoitteenamme oli, että August Ludvig Hartwallin säätiöstä luodaan koko perheen säätiö, kertoo säätiön entinen puheenjohtaja Pia Alsi.
Säännöissä todetaan, että August Ludvig Hartwall -säätiön tavoitteena on ”tukea perheitä ja ihmisiä, jotka sosiaalisista, lääketieteellisistä, ikään liittyvistä tai muista odottamattomista syistä ovat avun tarpeessa” sekä ”edistää puhdasta ympäristöä”. Perheen arvojen mukaan lahjoitusten painopiste on pääasiassa Suomessa. Säännöt antavat kuitenkin vapauden, että säätiö voi ohjata tukea myös ulkomaille.
Jotta koko perhe kokisi itsensä osalliseksi August Ludvig Hartwall -säätiössä, kaikki perheen viidennen ja kuudennen sukupolven omistajat osallistuivat säätiön alkupääomaan. Säätiön hallinnassa oleva varallisuus on kasvanut vuosittain ja on nyt noin 5,7 miljoonaa euroa, mikä varmistaa säätiön asettamien tavoitteiden saavuttamisen. Sekä säätiön nykyinen puheenjohtaja Susanna Hartwall, että entinen puheenjohtaja Pia Alsi tarkentavat, että hyväntekeväisyystoiminnan lisäksi säätiö on myös Hartwall-suvun tärkeä yhteinen projekti.
– August Ludvig Hartwallin säätiö keskittyi toimintansa alussa ennen kaikkea lapsiin ja nuoriin. Ympäristötyö on kuitenkin noussut viime vuosina yhä tärkeämmäksi, Pia Alsi kertoo. Susanna Hartwall lisää, että säätiö tukee ensisijaisesti suurempia ympäristöhankkeita. Vaikka ympäristön rooli on entistä tärkeämpi, pääpaino on edelleen perheissä ja avun tarpeessa olevissa ihmisissä ja säätiö ohjaa tukea näiden asioiden parissa työskenteleville organisaatioille.
Säätiön painopiste on jatkossakin perheiden ja ennen kaikkea lasten ja nuorten arjessa tukeminen vakiintuneiden järjestöjen ja yhteistyökuvioiden kautta. Myös puhtaan ympäristön edistäminen on tärkeä osa toimintaa, ja säätiö tukee mielellään mielenkiintoisia ja relevantteja yhteistyöprojekteja myös tulevaisuudessa.
August Ludvig Hartwallin säätiö on jakanut viimeisen kymmenen vuoden aikana omia varojaan 1,1 miljoonaa euroa ja yhteensä 1,9 miljoonaa, jos lasketaan säätiön kautta eri hankkeisiin suunnatut avustukset.

Otanta August Ludvig Hartwallin säätiön projekteista ensimmäisten 10 vuoden aikana
BF & Happy -projektissa Berner-, Fazer-, Hartwall-, Ahlström- ja Paulig-perheet osallistuivat yhteiseen projektiin Unicefin kanssa.
August Ludvig Hartwallin säätiö on toteuttanut useamman projekti HelsinkiMission kanssa tavoitteenaan vähentää nuorten yksinäisyyttä.
John Nurmisen säätiöllä ja August Ludvig Hartwallin säätiöllä on pitkä yhteinen historia Itämeren pelastamisessa. Yhteistyö alkoi jo ennen säätiön perustamista.
August Ludvig Hartwallin säätiö on osallistunut Aseman lapset -toimintaan, tavoitteena edistää lasten ja nuorten hyvinvointia ja torjua syrjäytymistä.
August Ludvig Hartwallin säätiö on yhdessä Pelikangilletin kanssa lahjoittanut varoja öljyntorjunta-alukseen.
Koronakriisin aikana säätiö tuki useampia eri hankkeita kuten: Lapselle Lounas -kampanja, jossa jaettiin ruokakasseja apua tarvitseville, HelsinkiMission nuorten kriisityö ja eläkeläisten keskustelutuki. Säätiö lahjoitti varoja myös Ensi- ja turvakoti sekä Hope ja Apuu chatille.
August Ludvig Hartwallin säätiö, perhe ja heidän yrityksensä ovat olleet aktiivisesti mukana Unicefin Ukraina keräyksessä. August Ludvig Hartwallin säätiö on tukenut myös Ukrainan Joy of Life -hanketta, joka rakensi leikkikenttiä Lviviin ja Kiovaan.
