Muutama kuukausi sitten August Ludvig Hartwallin säätiö päätti tukea Niilo Mäki Instituutin ”Spel Ett” -pelihankkeen päivitysprojektia. Kiitos säätiön lahjoituksen, Spel Ett –pelin grafiikkaa pystyttiin päivittämään tämän päivän mobiililaitteiden vaatimuksia vastaavaksi. Aiemmin käyttö oli mahdollista vain vanhemmilta pöytäkoneilta. Niilo Mäki Instituutin toiminnanjohtaja Juha-Matti Latvala kertoi, että he rakensivat päivitettyyn versioon seikkailumaailman, jossa pelaajan tehtävä on suorittaa tehtäviä, kerätä palkintotähtiä ja oppia enemmän. Pelaajat voivat nyt myös itse valita hahmon ja sen ulkonäön, mikä on tärkeää erityisesti pelin nuorimmille käyttäjille. Erityisen trendikästä Latvalan mielestä on saada pelihahmo muistuttamaan mahdollisimman paljon itseään.

Spel Ett, joka on jo aiemmin esitelty August Ludvig Hartwallin säätiön kotisivuilla, perustuu eri-ikäisten lasten ja nuorten keskuudessa tehtyihin tutkimuksiin lukemisvaikeuksista. Tulokset näyttävät, että erityisesti suomenruotsalaisilla lapsilla on eniten haasteita oppia lukemaan ja sitä myötä kirjoittamaan. Tämä näyttäytyy osalla myös haasteina myöhemmissä elämänvaiheissa. Spel Ett on jo aiemmin auttanut suomenruotsalaisia lapsia, ja suomenkielisenä suomenkielisiä lapsia, oppimaan kirjaimia ja lukemaan. Ruotsinkielisen version haasteena oli grafiikka, joka aiemmin oli tehty Java-ohjelmalla. Tämä rajoitti käyttäjäryhmän vanhempiin Windows-pöytäkoneiden käyttäjiin. Lisäksi käyttäjät itse pitivät peliä tylsänä, vaikka sekin auttoikin oppimaan. Nyt pelistä on tehty hauska, ja sisältöä on pystytty rikastuttamaan uusilla tehtävillä. Lisäksi uuteen versioon opettajille on rakennettu oma sivu, jossa oppilaiden tuloksia, edistystä sekä haastavimpia kehityskohtia voi seurata reaaliaikaisesti.

August Ludvig Hartwallin säätiön tekemä lahjoitus toi peliä ison askeleen eteenpäin kohti nykypäivää, silti lisälahjoituksille olisi edelleen tarvetta. Matkaa suomenkielisen version tasolle on vielä tovi. Juha-Matti avasi meille pelin haasteita, sekä mitkä osiot kaipaavat päivitystä. Erityinen tarve olisi kehittää peliä sisällöllisesti niin, että se vastaisi paremmin kunkin lapsen haasteisiin ja antaisi käyttäjäkohtaisesti spesifejä tehtäviä. Toinen kehityksen kohde on tehtävien vaikeustasojen luominen, jolloin käyttäjä saisi haastavampia tehtäviä kehittyessään. Esimerkiksi jossain vaiheessa pelaaja voisi siirtyä pelkistä kirjainpareista ja äänteistä luomaan kokonaisia lauseita. Ruotsinkielisille lapsille tuottaa eniten haasteita se, että kielessä sanoja ei kirjoiteta niin kuin ne lausutaan. Lisäksi peliin halutaan luoda selkeä päämäärä, joka saisi käyttäjän kiinnostumaan kerätä yhä enemmän tähtiä ja päästä korkeammalle tasolle. Yhtenä toiveena olisi Latvalan mukaan myös pystyä jonain päivän käyttää peliä kielikouluna suomen- ja ruotsinkielisille lapsille.

Voit tutustua peliin paremmin sivulla http://www.spelett.fi tai http://www.facebook.com/lukimat.fi, josta löytyy ilmainen peli, lisätietoa oppimishaasteista, sekä harjoituksia lukihäiriöisille.